Tarjolla liikaa ruokaelämyksiä?

teksti: Helmi Risku-Norja 02.05.2012

 Tuttavani paheksui nykyistä vallitsevaa valittamisen kulttuuria ja peräänkuulutti tyytyväisyyttä siihen, miten hyvin asiat meillä nykyisin ovat. Hän kertoi esimerkin isoäitinsä elämästä; silloin oli pulaa lähes kaikesta, ja ruoka oli peräti yksinkertaista ja valikoima varsin niukkaa. Erityisesti tuttavani mieleen oli jäänyt isoäidin muistelot siitä, että lapset saivat appelsiinin vain jouluna.  No olihan se tietenkin niukkaa, ja ajatuskin sai tuttavani liikutuksiin mummonsa elämän surkeuden vuoksi.  Itsekin tulin hiukan surulliseksi, mutta toisesta syystä: mieleeni nimittäin juolahti, että tuon appelsiinin on täytynyt olla ihan valtavan iso elämys, sellainen, jonka lapset muistavat koko ikänsä ja kertovat siitä vielä lastenlapsilleenkin.  En usko, että mitään niin mieleenpainuvaa ruokaelämystä itse olen koskaan pystynyt omille lapsilleni tarjoamaan. Se ei johdu tahdon puutteesta, vaan pikemminkin siitä, että kun kaikkea on yllin kyllin ja kaiken aikaa tarjolla, niin mistään ei jää kovin pysyvää muistijälkeä. Lempiruokia toki on, mutta mikään ei oikein nouse ylitse muiden.

Nyt kun ruoka ei enää ole pelkästään vatsantäytettä, niin ihmiset etsivät ruoasta entistä enemmän elämyksiä ja vaihtelua. Ja niitä meille tarjotaan. Asiakkaista käydään ankaraa kilpailua ja uusia tuotteita tulee markkinoille viikoittain. Tuotekehittelyssä kuullaan herkällä korvalla kuluttajaa.  Lähtökohtana pidetään kuluttajien odotuksia ja tarpeita ja toisaalta kiinnitetään paljon huomiota näiden tarpeiden ymmärtämiseen sekä tarpeisiin vastaamiseen. Kilpailu asiakkaista saattaa kuitenkin vääristää tilannetta niin, että kysymyksessä ei olekaan asiakaista lähtöisin olevat tarpeet, vaan tehokkaan mielikuvamarkkinoinnin luomat tarpeet. Uutuustuotteita kehittämällä ihmisille siis luodaan yhä uusia tarpeita, ja kuluttajaymmärryksen lisääminen tähtää näiden tarpeiden vakiinnuttamiseen ja uusien tuotteiden markkinointiin. Tuloksena on alati kasvava kirjo erilaisia tuotenimikkeitä ja palveluja. 

Valikoiman runsaus on kuitenkin pitkälti näennäistä, sillä samasta peruselintarvikkeesta on kymmeniä eri nimikkeitä; erilaisten leipien ja jogurttien repertuaari on varsin mittava, ja lihatiskillä tarjotaan pitkälti samaa ruohonosaa erikokoisina palasina ja erilaisissa mausteliemissä uitettuna. Muita ruohonosia ja sisäelimiä onkin jo paljon vaikeampi löytää. Jos munuaisia ja maksaa isommista kaupoista löytyykin, sydäntä ja kieltäkin joskus, niin kateenkorvaa, keuhkoa, utaretta, sorkkaa, mahalaukkua, possunposkea, pässin kiveksiä tai vasikan päätä saa turhaan hakea; kaikkea tätä olen syönyt – en tosin Suomessa.

Tuotenimikkeiden valtava kirjo antaa vaikutelman laajasta valinnanmahdollisuudesta, mutta paradoksaalista kyllä, mitä enemmän elämyksiä on tarjolla, sitä vaikeampi elämyksiä on saada. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta tällainen näennäisvalinta ei ole kovinkaan merkityksellistä, ja ruokakokemukset latistuvat, kun mitä tahansa voi koska tahansa syödä. Ympäristön hyvinvoinnin kannalta se on peräti haitallista, etenkin kun osa tarjolla olevasta valikoimasta jää väistämättä käyttämättä.

Olisiko vähitellen aika suunnanmuutokselle?  Kaikkea ei tarvitse olla kaiken aikaa saatavilla, vaan kauppojen tarjonnassa voisi paljon vahvemmin näkyä sesonkisuus ja paikallisuus. Voisimmeko jopa tyytyä siihen, että meille myydään joskus edellisen päivän leipää tai peräti ei-oota?  Se ei ole mikään katastrofi, mutta katastrofi on, kun myymättä jääneet tuotteet kipataan roskiin.

Ruoka ja syöminen ovat jokapäiväisiä, arkisia asioita ja olemassaolon perusehto. Ruoka tarjoaa myös elämyksiä ja yhteisöllisyyttä, ja se mitä ja miten syömme, viestii arvoista ja asenteista.  Ruoka on osa kansallista identiteettiämme, sillä siihen liittyvät tavat ja käytännöt ovat muotoutuneet vallitsevien, mutta alueellisesti vaihtelevien olosuhteiden mukaan. Ruoka on konkreettinen side siihen ympäristöön ja kulttuuriin, jonka puitteissa se on tuotettu. Jatkuvien uutuuksien sijaan ruokaelämyksiä voi hakea siitä, että kunnioitetaan ruoka-aineiden valinnassa vuodenaikaisuutta ja kytköstä paikallisiin tuottajiin ja tuotanto-olosuhteisiin, erotetaan arkiruoka ja juhlaruoka, ja valmistetaan ruokaa rakkaudella yhdessä rakkaittemme kanssa ja nautitaan siitä yhdessä. Ei siinä sen kummempaa hifistelyä tarvita eikä sitä elämystä korvaa pandan kyynelissä keitetty parsa tai nyotaimori-illallinen.