Oodi marraskuulle ja allakan syrjille

teksti: Marja Aaltonen 21.11.2012

"Ohi syyskuun. Läpi repaleisen lokakuun. Kaipuun kaljakori kilisee…. Yli taivaan. Pilvet niin kuin varisparvi raahautuu.. "

Näin riimitteli aikoinaan Miljoonasade. Kyllä olikin totisen vetinen syyskuu ja märkääkin märempi lokakuu. Miljoonasade vei maataloudelta miljoonia….

Terassini kesäkukat sinnittelivät aina lokakuun kolmannelle viikolle. Liian aikaisin terassille viritetyt kanervat sen sijaan ruskettuivat tuota pikaa ja menettivät hohtavan värinsä. Näin kävi myös kullankeltaisille viljapelloille, joita kuvailin elokuussa tavallista ahkerammin. Ajelin tuossa lokakuun alkupuolella aika taajaan 100-kunnassa ja Varsinais-Suomessa. Ei ollut tulvia, ei, mutta muuten kaikkia mahdollisia harmaan sävyjä. Paljon oli puimattomia peltoja, korjaamattomia juurikkaita, keskenkasvuisia vihannesmaita. Kaikki tuo veti totiseksi. Istuin tutussa kyläbaarissa ja kuuntelin isäntien juttua, koneet rikki, puimakone pellossa jumissa, rakennustyömaa kesken, polttopuut vielä kosteita…

Ihmisen muisti on kuitenkin ihmeen armelias. Kaiken vaikean ja pahan se pyrkii unohtamaan. Vastoinkäymiset ja kolhut paranevat ja aika parantaa haavojakin, sanotaan. Jos mietitään tarkkaan, eihän viime syksykään kauhean helppo ollut?  - Kuka muistaa? Ei tosin tällaista vesimäärää, mutta lämmintä ja kosteaa oli pitkään. Liekö sitten jotain ensimaininkeja häämöttävästä ilmaston lämpenemisestä vaiko mitä…. Melkein arvaatkin, mitä seuraa. Niin siis ei ollut vihanneksillakaan helppoa, kun muhivat aumoissa ja luulivat viime syksynä jo kevään koittavan. Siitä taidettiin kirjoitella justiinsa tarkkaan vuosi sitten – ja voitaisiin kirjoitella nytkin.

Valistunut ystäväni sanoi, että tästä kaikesta seuraa kuulemma sellainen asia kuin mittakaava-virhe.

- Niin siis mikä?, parahdin minä.

- Sellainen virhe, että kun me hankkeissa teemme kaikkemme ympäristöyställisen vihannesviljelyn puolesta, niin mahdollinen saavutettava hyöty häviää mittakaavassa olemattomiin ja näkymättömiin niin kuin se kuuluisa pyy maailmanlopun edellä. Suuremmat asiat  jyräävät nämä tutkimuksen hienosäätöiset viljelynparannuskeinot alleen…

- Mitkä suuremmat asiat??

- Luonnonvoimille…. ja  eroosiolle, ravinteiden huuhtoutumiselle, kasvinsuojeluaineiden kulkeutumiselle jne. ei ihminen voi asettaa rajoja…. Ne ovat  hallitsemattomia… niiden  kanssa eletään ja koitetaan säätää omia toimia tilanteeseen sopiviksi. Tällä kohden ei kannata ripotella tuhkaa päälleen tai osoitella sormella viranomaisia… enemmänkin silleen että opitaan tästäkin vuodesta ehkä jotain uutta……

- Ai silleen, että…

Järkytyin. Siis turhaa onpi hienosäätäminen, niin turhaa. Avasin television. Vaalipaneelissa oli pitkä ja monipolvinen keskustelu jonkin asian tilasta, suorastaan uuvuttava. Eräs keskustelija käänsi kuitenkin asian niin, että olisiko syytä pohtia, josko vika onkin omassa toiminnassa, kun asiat ovat niin kuin ne ovat.  Pitäisi osata tarkkaan analysoida omaa toimintaa, koska se on ainoa asia mihin pystyy varmuudella vaikuttamaan.  Aivan, toisiin voit vaikuttaa vähitellen ja ehkä ajan kanssa, mutta omia toimia pystyt muuttamaan heti…..hmmm.

Vihanneshommissa  on ainainen markkinatilanne. Kauppa käy, mutta hinta vaihtelee ja koskaan ei voi varmuudella tietää millaiseksi vuoden tulos tulee muodostumaan. Usein huomataan, että näin siinä kävi, mutta syiden selvittäminen vaatii zoomausta ulos tilanteesta ja oman toiminnan kriittistä arvioimista ja suhteuttamista siihen miten muilla alan toimijoilla on kulunut vuosi mennyt. Mistään ei opi niin hyvin kuin omista virheistään, jos ne on pystynyt tunnistamaan oikein. Miksi tapahtui juuri niin kuin tapahtui…

Tämän päivän sana vihannespuolella on lohkotietojen dokumentointi. Ennen se oli allakan syrjä johon kirjattiin kaikki tärkeät asiat, mutta nyt pystytään katsomaan kaikkia allakan syrjiä yhtä aikaa. Tutkimuksellakin on kiitos hyvien yhteistyöosapuolien, paljon evästä tuleville vuosille viljelymuistiinpanojen kautta. Kun siihen lisätään vielä monet muut yhteiskäyttöiset rekisterit ja tietolähteet,  niin materiaalia on todella paljon… Sieltä ammennetaan yhteistä pääomaa viljelyohjeiden päivityksille. Ystävä kävi kertomassa ympäristötuen valmistelun tilasta ja kollega kirjoitti pari blogia sitten, että "lääkärin määräyksestä" voitaisiin antaa reseptilääkettä luomumallasohralle. Siltähän tämä alkaa näyttää, että takaportti jää lukitsematta, jos muut keinot eivät auta, niin IPM-viljelyssäkin otetaan perinteiset lääkereseptit silloin esille. Ympäristötuen  perusvaatimuksena olisi IPM-menetelmien käyttäminen.

Marraskuussa on mainiota aikaa miettiä näitä. Marraskuu on mitä mainiointa aikaa syventyä siihen, mitä viivan alle saadaan menneestä kesästä. Marraskuu on seminaarien, tapahtumien ja analysoinnin kulta-aikaa, jolloin saadaan suuretkin joukot miettimään syntyjä syviä.  Miten tähän on tultu ja miten tästä eteenpäin. Sellaisia pohditaan harvemmin heinäkuussa, Suomessa.

Sen vuoksi pidänkin eritoten marraskuusta, joka ei suinkaan ole kuukausista julmin. Se julminhan, siis runoilijan (Saima Harmaja) mukaan, on huhtikuu. Huhtikuussa joutuu ihmismieli koetukselle, juuri kun kevät alkaa olla parhaimmillaan. Se kääntyy alan tutkimustenkin mukaan myös vaikeimmaksi ajaksi kohdata elämän vaikeuksia ja altistaa mielen joskus oikukkaillekin liikahduksille.

Marraskuu avaa paljaat lehdettömät metsät ja näet paljon sellaistakin, jota et kesän vehreydessä keksinyt. Hämärän hyssyssä on mukava lyödä klapeja pesään ja nauttia kodikkaasta lämmöstä ja antaa ajatuksille siivet…

Taidanpa hakeakin liiteristä vielä lisää puita.