Lähiruoka ja Pitkäsilta

teksti: Sirpa Kurppa 27.02.2012

Jokaisella pääkaupunkimme historiaa vähääkin tuntevalla on käsitys siitä, mitä Pitkäsilta tarkoittaa. Ainakaan nykymittapuun mukaan, tuskin koskaan, se ei metreinä erityisen pitkä ole ollut. Vielä tänäkin päivänä näkyy monia historiallisia merkkejä siitä, miten vahva elämäntapojen ja yhteiskuntapolitiikan jakaja Pitkäsilta on.

Mitä yhteyttä tällä sitten on lähiruokaan, sitähän löytyy sekä Hakaniemen hallista, mutta kuitenkin näyttävämmin Kluuvin ostoskeskuksesta. Onko lähiruokakiinnostus herännyt vastailmiönä sille pitkälle sillalle, joka on sitten kuusikymmenluvun salakavalasti kasvanut ruoan raaka-aineiden tuottajien ja ruoan kuluttajien välille, ja suorastaan revähtänyt siinä vaiheessa, kun ruokahuollon sisämarkkinat muuttuivat EU:n suuruisiksi, nykyisin 27 eurooppalaisen valtion kokoon. Globaalien markkinoiden ja alenevien ruoan hintojen ihailun kasvaessa ruoan jäljitettävyyden selvittämisestä on tullut monien tuotteiden osalta mahdoton tehtävä. Ja kiinnostaako se? Onko Pitkäsilta-ilmiö niin vahva, ettei ruoan alkuperä suurinta osaa kuluttajia edes kiinnosta?

Kuitenkin kun suomalaista hyvinvointivaltiota alettiin rakentaa, rakentaminen aloitettiin myös Pitkäsillan yli. Siihen aikaan kestävyysnäkökulmasta suurin kehittämisen painopiste oli väistämättä sosioekonomisessa kehittämisessä. Tosiasiassa sama tarve taitaa olla pahenevana nytkin, mutta nyt on kysymys luonnonvarojen käytön kestävyydestä ja ekosysteemimme suojelusta sekä kaupungissa että maaseudulla. Eikö nyt olisi aika tarttua kokonaisvaltaisesti tämän päivän Pitkäsilta-ilmiön purkamiseen toisin sanoen kiinnostuksen, vuorovaikutuksen ja tasapainoisen yhteistyön rakentamiseen ruoan tuottajien ja kuluttajien välille?

Tässä ei haikailla suljetun maatalouspolitiikan tilaa, ei missään tapauksessa. Kun katsomme tilannetta globaalin luonnonvarojen käyttöpolitiikan näkökulmasta, luonnonvarojen säästämisen haasteiden edessä, meillä ei voi olla mitään muuta suurempaa globaalia vastuuta kuin kehittää omien luonnonvarojemme käyttöä, ja vielä ensisijaisesti perustarpeiden täyttämiseen – ruoaksi, niin innovatiivisella ja kestävällä tavalla kuin mahdollista. Jos emme itse vahvuuksiamme ja innovaatiomahdollisuuksiamme käytä, sen tekevät jotkut muut. Elintarviketaloudessa innovatiivisuudelle on tilaa; globaalilla tasolla ruokaraaka-aineiden käyttö on viime vuosina keskittynyt yhä enemmän yksiin samoihin raaka-aineisiin. Biotalouden kehittäminen antaa jo erittäin hyviä merkkejä luonnonvaroihin kohdistuvan innovatiivisuuden heräämisestä.

Niin kauan kuin lähiruokakäsitettä on käytetty, on uudelleen ja uudelleen törmätty kilometrimääriin ja lopulta päädytty ongelmiin, koska etäisyys ei ole sellaisenaan hyväksytty hankintojen valintaperuste.  Eikö lähiruokakäsite pitäisi ymmärtää ennemminkin tunnettuuden ja vuorovaikutuksen ja yhteisen arvopohjan läheisyytenä ja luotettavuutena. Lähiruoka tarkoittaisi siis ruokaa, jonka taustasta olemme varmoja ja jonka tuotantomenetelmät vastaavat meidän kuluttajien arvopohjaa. Luonnonvaroihin perustuva lähiruoan tuotantoketju on toteutettu hyväksymällämme kestävällä tavalla.

Jotta voimme olla varmoja, meillä on oltava tästä näyttö.  Näyttö voi tulla kaukaakin, mutta se ei toteudu, jos jäljitettävyys on yhtään epäselvä. Samalla pitää muistaa, että paikallisten luonnonvarojen monimuotoinen käyttö tukee luonnonvarojen monimuotoisuutta ja ekosysteemin kestävyyttä.. Tähän tarvitaan sitä, että varjelemme ja vaadimme myös näyttöön liittyvää innovatiivisuutta.

Siis mitäpä jos kävelisimme Pitkäsilta-ilmiön yli ja ottaisimme ja opettaisimme taas lapsemme ja nuoremmekin ottamaan lähituntumaa siihen mistä päivittäinen ruokamme tulee, ketkä ovat sen tehneet, mistä raaka-aineista, millä menetelmällä, millä taidolla, millä keskinäisillä ehdoillamme ja millä mielellä. Söisimme hyvällä mielellä juuri meille innostuneena tuotettua ruokaa.

Professori Sirpa Kurppa tutkii MTT:ssä mm. elintarviketuotannon ja -kulutuksen ympäristövaikutuksia sekä ruoka- ja ympäristöpolitiikkaa. Hän harrastaa talvella hiihtoa, kurakelillä ohjattua jumppaa, kesällä puutarhatöitä ja marjankeruuta ja kaikkina vuodenaikoina valokuvausta ja luonnossa liikkumista ja sen päälle kaikenlaista kirjavaa.

Sirpan mielestä kaikki ruoka on hyvää juuri oikeaan aikaan oikeassa tilanteessa. Esimerkiksi  varhaiskesän tuore savustettu lahna ja uudet perunat ovat taivaallisen hyviä. Työkaverin keittämä mustaviinimarjamehu hiihtolenkin jälkeen – sitä voi odottaa koko lenkin ajan.

MTT:n uutiset

expande Kaikki ovat vastuussa vuorovaikutteisesta ruokajärjestelmästä (Opens New Window)
22.11.2013 9:05
Kuluttajilla ja maataloustuottajilla on jaettuja näkemyksiä ruokaketjun toivottavasta tulevaisuudesta. He haluavat keskustella ja asioida suoraan toistensa kanssa. PTT:n, MTT:n ja Kuluttajatutkimuskeskuksen kehittämillä ehdotuksilla tuottajien ja kuluttajien välistä yhteyttä voidaan vahvistaa.
expande Tuoretta ruohoa ja puna-apilasäilörehua popsivat lehmät lypsävät omega-maitoa (Opens New Window)
20.11.2013 9:45
Rasva on tärkeä ainesosa, joka vaikuttaa olennaisesti maidon ravintoarvoon, rakenteeseen, makuun, säilyvyyteen ja tuottajahintaan. Maitotuotteet ovat kuitenkin merkittävä tyydyttyneiden rasvahappojen lähde länsimaisessa ruokavaliossa. Miten lypsykarjaa kannattaisi ruokkia, jotta sen maito sisältäisi enemmän tyydyttymättömiä rasvahappoja?
expande Työvoiman ja työmäärän hallinnalla lisätään maaseudun hyvinvointia (Opens New Window)
19.11.2013 10:04
Maatilojen koko ja ulkopuolisen työvoiman rekrytointitarve kasvaa. Samalla työvoiman saanti on vaikeutunut. Tuore tutkimus hakee keinoja, joilla maatalousyrittäjät saisivat organisoitua tilan toiminnat ja työkuormansa hallintaan.

Sisällysluettelo

Blogi

Facebook