Halpa ruoka on kallista

teksti: Helmi Risku-Norja 17.09.2012

Ruoka ja terveys ovat hyvin henkilökohtaisia asioita, mutta ne ovat mitä suurimmassa määrin myös yhteiskunnallisia kysymyksiä. Ylipaino on lisääntynyt suomalaistenkin keskuudessa, ja se altistaa kakkostyypin diabetekselle, sydän- ja verisuonitaudeille sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksille. Nämä elintapasairaudet kuormittavat kansantaloutta sekä suoraan hoitokustannuksina että menetettyinä työvuosina. Päälle tulevat sairastuneiden henkilökohtaiset kärsimykset, joita ei rahassa mitata. Käsissä on iso aikapommi, sillä terveysvaikutukset näkyvät viiveellä. Huolestuttavaa on, että näitä ongelmia esiintyy yhä nuoremmilla. 

Ruokailutottumuksilla on merkittävä osuus elintapasairauksien synnyssä. Tietenkin myös liikuntatottumukset vaikuttavat, samoin kuin se, millaiset kortit on sattunut syntyessään saamaan. Ruokavalintoihin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota jo siksikin, että ylipainon myötä liikunta tuppaa vähenemään, eivätkä asiat perimänkään suhteen yleensä ole niin huonosti, etteikö niitä voisi epäterveellisillä ruokatottumuksilla vielä vähän huonontaa.

Julkilausuttuna tavoitteena on, että kestävien ruokavalintojen - terveellisyys ja ravitsemuksellinen laatu sen olennaisena osana - tulisi olla houkuttelevia, helposti saatavilla ja hinnaltaan edullisia. Sekä kansalaiset että kuntien ruokapalveluhenkilöstö joutuvat kuitenkin usein toteamaan, että näin ei suinkaan ole.

Vasen käsi ei aina tiedä, mitä oikea tekee. Ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnista huolehtiminen on kestävyystavoitteiden mukaisen ruokahuollon ytimessä. Tämä on eettisesti perusteltua yleisen hyvän edistämistä, jota periaatteessa harva vastustaa, mutta jota käytännössä ei juurikaan edistetä. Jatkuvasti niukkenevien resurssien pakottamana menoja pyritään kaikin tavoin karsimaan, ja säästöjä haetaan erityisesti kunnallisista palveluista, joista ruoka- ja terveyspalvelut muodostavat ison osan. Sen sijaan, että painotettaisiin ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä varaamalla riittävästi resursseja laadukkaaseen ruokatarjontaan, säästöt kohdistetaan sinnekin niistämällä mm. kouluruokailun kustannuksista.

Näin saavutetaan ehkä lyhyen aikavälin säästöjä opetustoimessa, mutta aiheutetaan isoja kustannuksia terveydenhuollolle tulevaisuudessa ja heikennetään samalla kotimaisen ruoantuotannon edellytyksiä. Jotta asiasta voitaisiin puhua sillä kielellä, jota päättäjät ymmärtävät, pitäisi selvittää, mitkä ovat huonoista ruokailutottumuksista johtuvien elintapasairauksien välilliset ja välittömät kustannukset. Tulokset voisivat havahduttaa tarkastelemaan asioita nykyistä kokonaisvaltaisemmin.

Jos roskaruoan ja muun epäterveellisen ruoan tuottamista ei pystytä suitsimaan, niin entäs jos tehtäisiin ne tupakan tapaan hankalasti saatavaksi, kalliiksi ja vähemmän houkuttelevaksi kieltämällä mainonta ja sonnustamalla pakkaukset varoituksilla. Ihmisten arkista toimintaympäristöä voitaisiin myös siivota keskittämällä edes roskaruoka omiin erikoiskauppoihinsa. Tätä siivousta on jo tehtykin, kun makeis- ja virvoitusjuoma-automaatteja on poistettu kouluista. Joissakin kunnissa on myös jo oivallettu laadukkaan kouluruoan merkitys kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, oppimisen ja suomalaisen ruokasektorin tulevaisuuden kannalta.