Peräkammari pitää matalassa hyvinvoinnissa

teksti: Anne Nissinen 19.07.2013

Matala hyvinvointi pitää peräkammarissa otsikoi Hannu Kaskinen juttunsa, jossa käsitellään MTT:n taloustutkijoiden tukimusta, miksi työttömät eivät jätä korkean työttömyyden riivaamaa kotiseutuaan. Tuloksissa oli havaittu, että alkoholismi, riippuvuus toimeentulotuesta ja pitkäaikaissairastavuus hidastavat poismuuttoa.

Mutta voidaan kysyä jälleen: mikä on syy, mikä seuraus? Onko alkoholismi se syy, miksi ei muuteta pois? Vai ovatko alkoholismiin tai pitkäaikaissairastavuuteen (millä viitattaneen myös mielenterveysongelmiin) johtaneet syyt se todellinen ongelma. Todennäköisempää on, että he jotka ovat kasvaneet peräkammarissa, dominoivan äidin helmoissa tai ylihuolehtivan suvun ja/tai naapuruston jaloissa, eivät saaneet koskaan sitä kokemusta, että elämä kantaa. Eivät saaneet kokemusta, että minulla on oikeus olla minä. Eivät uskaltaneet lähetä kokeilemaan omia siipiään. Eivät uskaltaneet elää omaa elämäänsä. Jäivät peräkammariin näivettämään unelmansa, katkeroituivat ja tarttuivat pulloon ratkaistakseen ongelmansa. Juha Vainio pukee tämän kehityskaaren näppärästi sanoiksi Albatrossissa: "Me viisitoistavuotiaita oltiin kumpikin. Sinä pidit oman pääsi, säädit itse elämääsi, koit nuorena sen kaiken, mistä turhaan uneksin." Ja jatkaa: "Ja töiden jälkeen yhä useammin iltaisin mä kapakassa istuin, lasin pohjaan tuijotin. Miksen lähtenyt sun mukaan? Mua ymmärrä ei kukaan. Mä elämältä olin odottanut muutakin."

Kun negatiivinen spiraali on kehittynyt näin pitkälle, sieltä ei vain lähdetä muualle työnhakuun. Tarvitaan hyvin paljon rohkeutta kohdata ja voittaa oma kipu ja päästä vaikeista asioista yli, jotta voi ottaa elämän jälleen omiin käsiinsä. Siksi minä käännän otsikon toisin päin: Peräkammari pitää matalassa hyvinvoinnissa! Pienet yhteisöt, jossa väki pysyy paikallaan ja sisään muuttoa on hyvin vähän, ovat helposti ahdasmielisiä. Uusia ajatuksia yhteisöön ei tule, eikä se joudu haastamaan itseään niiden edessä. Pienissä yhteisöissä on totuttu elämään hyvin tiukoilla kirjoittamattomilla säännöillä, ja ne jauhavat helposti rikki herkimmät yksilöt jo nuorena. Ja se, että lapselle tai nuorelle ei anneta tilaa kasvaa omaksi itsekseen, johtaa niihin ongelmiin, jotka jatkossakin pitävät peräkammarissa ja matalassa hyvinvoinnissa. Sitä kehää ei rikota työvoimapolitiikalla. Se rikotaan vain suvaitsevaisuudella, erilaisuuden sietämisellä, toisten ihmisten hyväksymisellä sellaisina kuin he ovat. 

Miten suvaitseva kasvuympäristö sitten luodaan muuttotappiokuntiin? Siinä kasvattajat, sekä vanhemmat että koulu, ovat tärkeässä roolissa. Uusien sukupolvien nuoret ovat toivottavasti paremmassa asemassa kuin nykyisin työttömänä olevat peräkammarisukupolvet. Nykynuorilla on internet, josta he pystyvät hakemaan vertaisryhmiä omalle ajattelulleen asuivatpa kuinka peräkorvessa tahansa. Koulussa ja opiskelussa painotetaan vuorovaikutteisuutta ja kansainvälisyyttä, ja nuoria pitäisi nimenomaan tukea lähtemään katsomaan millainen maailma on muualla, kokeilemaan omia siipiään, itsenäistymään. Kolumnissaan Hullu jää Suomeen (Metro 19.4.2013) Henri Salomaa kirjoittaa: "Työnantajien mukaan ulkomailla oleskelleet sen sijaan verkostoituvat ja sopeutuvat muita paremmin. Koovee-taustaiset ovat myös suvaitsevaisempia ja nimenomaan sitkeämpiä, kuin korvessa koulutetut kollegansa." viitaten nimenomaan ulkomailla opiskelun tuomiin etuihin.