Olen uinut kerran Australiassa

teksti: Antti Kause 15.10.2013

Asuin Australiassa vuoden ja uin siellä kerran.

Asuin Melbournissa, Australian mantereen etelärannalla. Melbournen läheisyydessä sijaitsee Wilsons Promontoryn kansallispuisto. Niemimaa on sekoitus jylhiä graniittivuoria, lauhkeita sademetsiä ja hiekkarantaisia lahtia, muistuttaen enemmän Tasmaniaa kuin manneraustraliaa. Paikallisen tavan mukaan kävimme siellä vaeltamassa nauttien maisemista. Ensimmäisenä iltana saavuimme rinkkojen kanssa puolihikisinä vuorten ympäröimään valkeaan hiekkapoukamaan. Ennalta ei voinut kuitenkaan ymmärtää, että vesi on yksinkertaisesti liian kylmää uimiseen. Tämä johtuu siitä, että Australian etelärannikolle virtaa kylmää vettä suoraan Antarktikselta.

Broome on Australian mantereen toisessa päässä, luoteiskulmassa, kuumassa tropiikissa. Rengastin Eighty-Mile Beachillä kaksi viikkoa sinne talvehtimaan saapuvia Siperian tundralla pesiviä kahlaajalintuja. Paikan värejä ovat kirkkaan ruosteenpunainen maaperä, osin simpukkamurskasta muodostunut 220 km pitkä hiekkaranta ja turkoosi meri. +38°C paahteesta ja 12 tunnin työpäivistä huolimatta täälläkään ei tarvinnut uida. Syy oli tällä kertaa pienet tappavat meduusat. Myöskään kalastaessa ei tarvinnut mennä merelle. Vuorovesi takasi, että verkot pystyi laskemaan kuivalle maalle, ja laskuveden tullessa juoksimme keräämään vedestä paljastuvat kalat. Juosta tosiaan sai, koska 9 metrin vuorovesi tuli ja meni alavalla rannalla juoksuvauhtia. Tämä on myös hyvä pitää mielessä hiekkadyyneillä telttaillessa.

Cairns sijaitsee mantereen koilliskulmalla, ja Suurella Valliriutalla liityin turistisukeltajien veneretkelle keskittyen lintujen katseluun. Ensimmäinen pysähdys oli Valliriutan keskellä oleva pikkuruinen hiekkasaari, Michaelmas Cay. Kiersin saaren sekä kävellen että pienellä veneellä. Palattuani kuljetusveneelle vedestä nousevat sukeltajat käyttäytyivät hölmösti - halailivat toisiaan, pyörittelivät silmiään ja heiluttelivat käsiään ilmassa ja huusivat käsittämättömyyksiä.

Minua huvitti, varmasti myös siksi, että uimarit muistuttivat joukkoa sinisiä perunoita, vinkeiden sukelluspukujensa takia. Yritin kertoa heille näkemistäni kesyistä ja supersöpöistä ruskotiiroista, ohi lentäneistä jättimäisistä fregattilinnuista ja ruskosuulasta, huonoin tuloksin. Korotin panoksia – Cairns on endeemisten lintulajien hot spot, ja sen vuoristometsissä on monia kymmeniä lajeja, joita ei mistään muualta löydy. Pienimmillään yhden lintulajin esiintymisalue voi olla vain 30 km pitkä ja muutaman kilometrin leveä vuorenrinteen alue laajan sademetsän sisällä. Kerroin myös maailman vaarallisimmaksi linnuksi nimetystä lentokyvyttömästä kasuaarista, joka potkii koirat ja kotieläimet hengiltä pitkillä veitsenterävillä raatelukynsillään. Eläin muistuttaa enemmän petodinosaurusta kuin lintua, ja ensimmäisen yksilön nähdessäni pakenimme paikallisen maanviljelijän koiran kanssa auton suojaan. Mielenkiintoista, eikö?

Seuraava pysähdys oli Valliriutan ulkoreunalla, jossa maata ei ollut enää näkyvissä. Muiden uidessa tähystin sinnikkäästi laivan kannella merilintuja, joita ei näkynyt ensimmäistäkään. Olin sinnikäs, mutta yhtään mitään ei näkynyt.

Jonkin ajan kulutua laivan kapteeni tuli varovaisesti juttelemaan: "Olet kuulemma Suomesta ja lintuharrastaja, onko näkynyt mielenkiintoisia lintuja?". Ja sitten vähän ovelammin: "Montako kertaa meinasit elämäsi aikana käydä Valliriutalla? Ai, kerran. No, sitten ehkä tuon sinullekin snorklausvälineet, voit ehkä haluta käyttää niitä".

Niin, ehkä sitten. Maski ja perunapuku minullekin päälle, ja molskis.

Seuraava päivä on jouluaatto. Saan Suomesta viestin puhelimeeni: "Pitääkö omaa maailmankatsomusta mennä ihan oma-aloitteisesti murtamaan. Pysy maalla, älä mene veteen". Käyn aamukävelyllä vuoristosademetsässä, jossa määritän lajilleen pieniä poispäin vilahtavia ruskeita pikkulintuja, jotka pystyn tunnistamaan vain siksi, että olen opiskellut viimeiset 10 kuukautta niiden sirisevien kutsuäänien hienon hienoisia eroja. Rämmin tiheässä aluskasvillisuudessa, hikoilen kosteassa kuumudessa, törmäilen piikkisiin liaaneihin, ja iilimadot tyhjentävät minua verestä.

Syön illalla australialaisen perheen luona illallisen terassilla, josta on näkymä sademetsän ylle. Kasuaarikin käy pihassa. Mutta asiat eivät ole enää niin kuin ennen.