Papurokkia

teksti: Kaisa Kuoppala 14.01.2013

Ostin tyttärelleni taannoin "Härkäpapua sarvista"- nimisen reseptikirjan. Hauska nimi jäi mieleen ja pulpahti uudelleen pinnalle, kun katsoin joululomalla televisiosta ruokaohjelmaa. Siinä espanjalainen vihannesviljelijä valmisti mahtavan näköistä pataa, johon keskeisenä aineksena kuului oman tilan pelloilla viljelty härkäpapu. Hänen viljelyksiltään lähtivät raaka-aineet monenkin trendiravintolan keittiöihin.

Jäin pohtimaan härkäpapua. Se on tuhansia vuosia vanha viljelykasvi, jonka viljelyllä Suomessakin on pitkät juuret, jopa 600-luvulle. Ennen perunan ja herneen maihinnousua suomalaiseen ruokapöytään papurokka oli yleinen ruoka ja sen aineksena oli siis härkäpapu eikä nämä uudemmat tulokkaat, meille  lähinnä säilykepurkista tutut kidney- tai muut pavut. Härkäpavun viljely lähes tyrehtyi 1960-luvulle tultaessa, mutta on elpynyt taas viime vuosina.

Härkäpapua on Suomessa käytetty pääasiassa ihmisten ruuaksi, vaikka nimen perusteella voisi luulla muuta. Rehukäyttö on uudempi kiinnostuksen kohde. Sekä ihmis- että eläinpuolella kiinnostusta härkäpavun ja muidenkin palkokasvien käyttöön lisää pyrkimys korvata soijaa kotimaisella valkuaisella. Soijallahan on ylivaltainen asema mm. kasvissyöjien valkuaisen lähteenä. Lähikaupassakin soijaa on tarjolla vaikka minkälaisessa muodossa: rouheena, jauhona, lihannäköisinä suikaleina ja paloina, tofuna, jogurttina, maitona. Missä viipyy kotimainen vaihtoehto näille? 

Eläinten ravitsemuksessa tarvitaan valkuaisrehuja. Sikojen ja siipikarjan ruokinnassa soijaperäinen valkuaisrehu on tärkeä, sillä rypsi ei sovi niille yksinomaiseksi valkuaisrehuksi. Naudoille soijaa käytetään vain vähän. Soijan käyttö suomalaisten lypsylehmien väkirehuissa on minimaalista, sillä maailmanmarkkinoilta on vaikea löytää geenimuuntelematonta soijaa. Esimerkiksi Valio on sitoutunut gm-vapaaseen tuotantoon, joten valiolaiset maidontuottajat eivät käytä soijapitoisia väkirehuja. Rypsi sopii lypsylehmille valkuaisrehuksi oikein hyvin ja tuotosvaikutus on jopa parempi kuin soijan.

Kotimaisesta valkuaisesta on huutava pula! Suomen valkuaisomavaraisuusaste on vain noin 15 % eikä muualla Euroopassa ole juurikaan parempi tilanne, esimerkiksi Ranskassa se on noin 45 %. Soijaa tuodaan pääasiassa Etelä-Amerikasta ja USA:sta. Soijan viljelyyn näillä alueilla liittyy hurjia ympäristö- ym. ongelmia yksipuolisen gm-viljelyn takia, joten Euroopan valkuaisasiat eivät ole kestävällä pohjalla.

Suomessa viljellään rypsiä ja palkoviljoja, mutta niiden nykyinen viljely ei riitä rehutehtaiden tarpeisiin vaan viljelyalaa pitäisi MTT:n tutkimusten mukaan nostaa kymmenkertaiseksi. Härkäpavun viljelyä on elvytetty viimeisten vuosien aikana viljelysopimusten avulla ja ala onkin saatu nousemaan 2012 ennakkotietojen mukaan noin yhdeksään tuhanteen hehtaariin.  Se on lähes kaksinkertainen herneen viljelyalaan verrattuna.

Tärkeä näkökulma härkäpavun viljelyyn on biologinen typensidonta. Härkäpapu ottaa muiden palkokasvien tavoin typpeä suoraan ilmasta juurinystyräbakteerien avulla, mikä vähentää väkilannoitetypen käyttöä ja säästää energiaa. Härkäpapu sopii hyvin myös luomutuotantoon ja yksivuotisena kasvina se tuo vaihtelua ja joustavuutta viljelykiertoihin.

Härkäpapua voi käyttää nautakarjalle joko väkirehuna, jolloin kasvusto puidaan ja vain pavut käytetään tai säilörehuna, jolloin koko kasvusto korjataan. Härkäpapu vaatii pitkän kasvuajan, joten Pohjois-Suomessa se ei ehdi tuleentua ja säilörehuvaihtoehto voi olla ainoa tapa hyödyntää sitä. Säilörehuksi härkäpapua voi viljellä viljakasvien kanssa seoksena. Härkäpapu kuten myös herne sopii hyvin kokoviljasäilörehun rehuarvon parantamiseen. Härkäpavusta ja seoskasvustoista viljojen kanssa tehtyjen säilörehujen koostumuksista, rehuarvoista ja tuotantovaikutuksesta on tulossa tämän vuoden aikana lisää tietoa, kunhan meillä ja Helsingin yliopistolla tehtyjen kokeiden tulokset valmistuvat. Sitä ennen hankin härkäpavun siementä ja kylvän keväällä oman pienen papumaan!