Ravinteita ja myrkkyjä

teksti: Kalle Hoppula 29.07.2013

Monet asiat kuulostavat pahemmilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat.

Esimerkiksi rikistä tulevat ensimmäisenä mieleen happosateet. Rikki on kuitenkin kaikelle elolliselle välttämätön alkuaine, jota on runsaasti maaperässä ja peruskalliossa. Meilläpäin mineraalit esiintyvät kallioperässä rikkiyhdisteinä eli sulfideina, joten esimerkiksi kaivostoiminnan sivutuotteena rikkiä syntyy väkisinkin. Samaa rikkiä vapautuu kalliosta rapautumisen seurauksena pikkuhiljaa, mutta ihminen louhimalla tekee saman nopeammin.

Määrä ratkaisee, ei laatu. Ruisleipä on sopivina määrinä syötynä terveystuote, mutta liikaa syötynä aiheuttaa ähkyn. Suolakin on ihmiselle pieninä määrinä tärkeää, mutta Suomessa syömme sitä moninkertaisesti tarpeeseemme nähden.

Sama on kasvinravinteissa. Esimerkiksi viljakasvit tarvitsevat vuosittain rikkiä 10–20 kg/ha ja öljykasvit tätä enemmänkin. Rikkilaskeuma Suomessa on vain 2 kg/ha eli savolaisittain ajateltuna viljelykasvien kannalta aivan liian pieni.

Kasveille välttämättömiä alkuaineita ovat hiili, happi, vety, typpi, fosfori, kalium, kalsium, magnesium, rikki, rauta, boori, sinkki, molybdeeni, mangaani, kupari ja kloori. Samat aineet ovat toki liian suurina määrinä väärissä paikoissa ympäristölle haitallisia, jopa myrkkyjä.

Torjunta-aineiden avulla parannetaan muiden tuotantopanosten hyötysuhdetta ja sitä kautta pienennetään ruoan hiilijalanjälkeä. Jos mansikalle ei annettaisi homeentorjunta-aineita, saattaisi sateisena kesänä suurin osa sadosta homehtua ja kuivanakin kesänä helposti 10–20 prosenttia. Mansikkaa tuotetaan Suomessa vuosittain noin 10–15 miljoonaa kilogrammaa. Jos puolet tästä menisi vuosittain hukkaan homeen tai muiden kasvitautien vuoksi, niin jäljelle jäävän sadon ympäristökuormitus nousisi suhteessa tuotettua kilogrammaa kohden.

Mansikanviljelyssä ei tarvita läheskään niin paljon hiilijalanjälkeä kasvattavaa traktorityötä kuin yksivuotisten kasvien viljelyssä. Siten vaikkapa kaalisadon epäonnistuminen kaalikoiruiskutusten puuttuessa aiheuttaa paljon suuremman ympäristöhaitan kuin mitä mansikalla torjunta-aineiden pois jättäminen.

Kemiallisten torjunta-aineiden avulla saadaan siis pienennettyä sadon hiilijalanjälkeä ja siten ne tekevät ympäristölle palveluksen. Ongelmia tulee, jos niitä käytetään liikaa, väärään aikaan tai väärässä paikassa. Aina silloin tällöin myös paljastuu, että emme sittenkään tiedä niiden vaikutuksista vielä kaikkea.

Loppukevennys:

Jänis laittoi kaupan vihannestiskillä valkosipulinippuihin hintalappuja. Asiakas näki sen ja meni ihmeissään kysymään kassalta, mitä ihmettä jänis kaupassa oikein tekee.
–Jänö laukkaa laputtaa, vastasi kassaneiti.